LEEVI PURSIAINEN
- Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin!

KUKA OLEN

Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme aikuista lasta. Olen Vihdin kunnanhallituksen puheenjohtaja ja lähes 50 henkilöä työllistävä monialayrittäjä Vihdistä. Olen aktiivinen ja osallistuva päättäjä, koska haluan kehittää ja edistää yhteisiä asioita. Olen myös maanpuolustushenkinen reservin- ja YK:n vääpeli, joka harrastaa luonnossa liikkumista ja kulttuuria sekä talkootoimintaa yhteiseksi hyväksi.

Koti, uskonto ja isänmaa eivät ole arvoina kadonneet mihinkään, vaikka ne nykyään saavatkin vähemmän tilaa ja ääntä kuin aiemmin. Minä aion ja haluan pitää kiinni näistä arvoistani myös eduskunnassa, jos minut sinne valitaan.

Kun yritykset voivat hyvin, niin valtio ja kunnatkin voivat hyvin!

Yli kolmenkymmenen yrittäjävuoden ja kunnanhallituksen
puheenjohtajuuden kautta tiedän, mitä talous- ja tulosvastuullinen
päätöstenteko tarvitsee. Yrittäjäjärjestön puheenjohtajana 16-vuotta
toimineena tunnen myös laajemmin sektorin ja sen tarpeet, jotka luovat
hyvinvointia Suomeen. Keskeisimpiä teemojani ovat yrittäjyys ja
työllistäminen.

PÄÄTÖKSET PITÄÄ TEHDÄ SIELLÄ, MISSÄ TULOKSETKIN TEHDÄÄN

 Perusajatukseni on, että sekä valtion lainsäädännön että kuntien toiminnan tuloksena tulee saada vahvistettua yrittämisen ja työllisyyden kautta tulopohjaa niin, että talouden tasapainottamiseen tarvittavat leikkaukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Tarvitaan tehokkuutta päätöksentekoon, tulosta ei tule puhumalla, vaan tekemällä ja sen seurauksena hyvinvointi kasvaa. 

Jokainen euro, minkä yrityksemme tuottavat lisää vähentää paineita talouden tasapainosta sopeuttamisen kannalta. Tämä, jos mikä on asia, johon kannattaa panostaa!

OLEN KEHYSKUNTIEN MIES, JOKA PYSYY KEHYKSESSÄ!

Uudenmaan vaalipiirissä liki puolet asukkaista asuu kehyskunnissa. Tämän tulee myös näkyä päätöksenteossa, jossa kehyskuntien rooli ja merkitys on pidettävä esillä. Asumisen ja rakentamisen tulee olla joustavaa ja sujuvaa. Jos osa ihmisistä haluaa asia väljemmin ja edullisemmin, niin sen tulee olla heille mahdollista. Kehyskunnat tarvitsevat eduskuntaan asioidensa ajajan ja puolustajan.

Ketään ei myöskään rangaista siitä, että hän asuu kehyskunnissa ja käy töissä pääkaupunkiseudulla. Ruuhkamaksuille vastaukseni on ehdoton ei! 

KESKITYTÄÄN OLENNAISEEN JA LAITETAAN PERUSASIAT ENSIN KUNTOON

 Olen erityisen huolissani sekä lapsista, että nuorista ja suunnasta, jonne turvallisuusympäristö on muuttumassa rajojemme ulko- ja sisäpuolella.

Peruskouluun ja etenkin alkuopetukseen tulee panostaa jatkossa, jotta lapsilla on valmiudet jatkaa koulupolulla eteenpäin. Toisen asteen panostukset eivät auta, jos oppimisen pohja ei ole kunnossa jo sitä ennen. Nyt on aika kääriä hihat ja varmistaa, että osaamistason palauttamiselle on riittävät mahdollisuudet onnistumiseen.

Maahanmuutto on asia, josta on vaikea nykyisin keskustella asiallisesti. Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Se on täysin selvä ja sitä meidän tulee tukea ja helpottaa. Työn tekemisen kautta kaikki voittavat.

JULKAISUITA

VAALIKONEIDEN VASTAUKSIA

Voit käydä helposti lukemassa vastaukseni eri vaalikoneissa allaolevista linkeistä:

OTA YHTEYTTÄ

Sähköposti: leevi@pursiainen.fi

Facebook-sivuni eduskuntavaaliehdokas Leevi Pursiainen

Instagram: leevi.pursiainen

Scroll to Top